PunaMusta Tampereen Ratikan mainoskumppaniksi viisivuotisella sopimuksella

Tampereen Raitiotie Oy on valinnut PunaMusta Oy:n vastaamaan Tampereen Ratikan sisä- ja ulkomainonnan suunnittelusta, toteutuksesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Myytäväksi tulevat raitiovaunujen sisätiloissa olevat digipinnat sekä kolmen vaunun ulkopinnat kokoteippauksina.

”Tampereen Ratikka kiinnostaa useita toimijoita mainospintana. Olemme iloisia päästessämme aloittamaan PunaMustan kanssa yhteistyön asian tiimoilta ja voidessamme tarjota halukkaille mahdollisuutta näkyä Ratikan matkassa”, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

Sirviö toteaa, että PunaMusta on sitoutunut pienentämään hiilijalanjälkeään, mikä tukee myös Tampereen kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2030.

Mediamyynti on PunaMusta Median strategian mukainen uusi aluevaltaus, jolla yhtiö vastaa perinteisen painamisen laskuun.

”Olemme valmiit ottamaan haasteen vastaan sekä olemaan mukana Tampereen kaupunkikuvan kehittämisessä”, PunaMusta Oy:n asiakkuusjohtaja Timo Peltoniemi sanoo.

PunaMusta aloittaa Tampereen Ratikan mainostilan myynnin kevään 2020 aikana. Alustavat yhteydenotot voi lähettää jo nyt osoitteeseen ratikka@punamusta.com.

Sopimus on viisivuotinen, ja se sisältää lisäksi kahden vuoden option. Ensimmäiset mainokset Ratikoissa nähdään, kun kaupallinen koeliikennöinti aloitetaan 1.4.2021.

Havainnekuva: Tampereen Raitiotie Oy