Aamulehti on levikiltään Suomen toiseksi suurin seitsemänä päivänä viikossa ilmestyvä sanomalehti. Lehden lukijakunta, joka muodostuu pääasiassa Pirkanmaalla asuvista ihmisistä, on siten varsin laaja. Kaikkien potentiaalisten asiakaskohderyhmien tavoittamiseen ei tämän vuoksi riitä pelkkien digikanavien käyttö. Tarvitaan myös perinteistä markkinointia, sillä kotitalouksien kulutustottumukset ovat erilaisia.

– Printtisuorat ovat osa tarjouskampanjoita, mutta ei tietenkään ainoita käytettyjä markkinointikeinoja. Kampanjoita jalkautetaan myös moneen eri digikanavaan, mutta printti on kampanjoiden perusta, joka tavoittaa edelleenkin monia kotitalouksia, kertoo Aamulehden sisältömyynnin päällikkö Kaj Koivumäki.

Pirkanmaan kasvavan väkiluvun ansiosta kontaktoitavia Koivumäen mukaan riittää, joten printin määrä on merkittävä – varsinkin suurten kampanjoiden kohdalla. Markkinointimateriaalien jättämän hiilijalanjäljen suuruuteen on mahdollista onneksi tänä päivänä vaikuttaa, jos niin tahtoo. Vastuullisena toimijana Aamulehti käyttääkin markkinoinnissaan nykyisin vain hiilineutraaleja painotuotteita. Lehti on saanut arvoihinsa ja tarpeisiinsa vastaavia materiaaleja Hämeen Kirjapainosta, joka on nykyisin osa PunaMustaa. Ympäristöä kunnioittavien painopalveluiden tarjoaminen on Koivumäen mukaan huomattava lisäarvo, jota kaikki painotalot eivät pysty tarjoamaan.

– Hiilineutraaleja painotuotteita ei kaikkialla ole vielä tarjolla. Painopaikkoja on toki paljon. Sellaisiakin, jotka pitävät aikatauluista kiinni, joilla on kilpailukykyiset hinnat ja jotka tekevät laadukasta jälkeä. Mutta kun mennään ympäristöasioihin, tarjonta pienenee aika olennaisesti, toteaa Koivumäki.

Ympäristön huomioiminen on tärkeää koko Alma Media Kustannus Oy:lle, joka on Aamulehden kustantaja. Toiminnasta aiheutuvia päästöjä seurataan konsernitasolla, joten myös kumppaneiden valinnalla on merkitystä, jos ympäristöä kunnioittavat teot tahdotaan tehdä oikeasti isolla volyymilla.

– Kasvihuonepäästöjen määrään voi vaikuttaa muutenkin, kuin vain digitalisoimalla toimintaa, Koivumäki huomauttaa.

Vaikka ekologisten ratkaisujen tarjoaminen on Koivumäen mukaan Hämeen Kirjapainon suurin kilpailuetu, myös painotalon työnjälki on laadukasta. Plussaa on sekin, että tuotteissa riittää valinnanvaraa. Levikkisuorien lisäksi Aamulehti on painattanut talossa myös erilaisia esitteitä ja kalentereita, joita on jaettu esimerkiksi asiakasetuina tilaajille. Viime vuonna joulun tarjouskampanjaa varten teetettiin myös joulukalentereita. Painotalon liittyminen yrityskauppojen myötä osaksi PunaMustaa on Koivumäen mukaan vain positiivinen asia, sillä se mahdollistaa entistäkin monipuolisempien painopalveluiden hyödyntämisen.

– Isompi toimija pystyy tarjoamaan enemmän ratkaisuja. Tiedämme, että PunaMustan tuotesalkussa riittää tarjontaa. Kaikkiin mahdollisuuksiin emme ole vielä ehtineet edes tutustua. Lisäksi laajeneminen tuo toimintaan lisävarmuutta ja luotettavuutta. Ja paikallisuuden näkökulmasta on plussaa, että heiltä löytyy liiketoimintayksiköitä nyt myös Pirkanmaalta. On mukavaa, että PunaMustan palveluita löytyy myös tästä lähistöltä, Koivumäki toteaa.

Kuva: Konsta Leppänen 

Jätä yhteydenottopyyntö